Sain sähköpostiini viestin naiselta, joka kertoi hoitavansa
sukulaisensa raha-asioita.
Sukulainen on muistisairas, vanha mies, joka asuu
pienen kunnan ylläpitämässä palvelutalossa, kahden hengen huoneessa.
Nainen kirjoittaa: ”Tänään sieltä (palvelutalosta)
soitettiin, että ulkoilemaan pääsee, jos maksaa ulkopuoliselle ulkoiluttajalle
10 € ulkoilukerralta, mahdollisuus kolmeen ulkoiluun viikossa eli 30 €
viikossa, 120 € kuukaudessa. Hoitajat eivät ehdi ulkoiluttaa.”
Kirjoittajaa huolestuttavat sukulaisensa
asiakasmaksujen korotukset ja uusien maksujen määrääminen. Palvelukodin maksut
kuukaudessa ovat:
Vuokra kahden hengen huoneessa 250 euroa. Hoitopalvelumaksu
190, ateriat 12 euroa vuorokaudessa eli 360 euroa kuukaudessa.
Yhteensä 800 euroa kuukaudessa. Maksut on
suhteutettu miehen tuloihin. Uutena maksuna on tänä vuonna alettu periä
kaikilta asukkailta tasasuuruinen siivousmaksu 40 euroa kuukaudessa. Ja nyt
sitten ulkoilu muuttui maksulliseksi.
Miehen nettotulot ovat 1080 euroa kuukaudessa, joten
hänelle jää pakollisten maksujen jälkeen käyttövaraa 240 euroa. Tästä rahasta
palvelukotiasukkaan on kustannettava lääkkeensä, henkilökohtaisen hygienian
hoidon kulut ja muut menot. Kolme kertaa viikossa ulkoilua eli 120 euroa
kuukaudessa vie käyttövarasta puolet. Lääkekuluja hänellä on
noin 50 euroa kuukaudessa.
Miehen maksut eivät ole erityisen korkeat. Vuokrahan
on kohtuullinen, kun kaksi asukasta jakaa huoneen. Mutta ulkoilusta maksaminen
120 euroa kuukaudessa keikauttaa jo tilanteen huonoksi. Tuli väkisinkin mieleen
puheet, että vangeilla on paremmat olot. Ja että lehmillä on ulkoiluun
oikeuttavat direktiivinsä. Mutta vanha ihminen on eri tilanteessa: raha
ratkaisee.
Kirjoittaja kysyy, eikö ulkoilussa avustaminen
todellakaan kuulu palvelutalon arkirutiineihin? Vanha sukulainen pärjää, kun
hänellä on toistaiseksi vähän rahaa säästössä. Asukkaina talossa on useita
ikäihmisiä, joiden tulot ovat paljon pienemmät – he jäävät nyt ilman ulkoilua.
Kyseisen palvelutalon nettisivuilla kerrotaan, että
maksut määräytyvät tulojen ja varallisuuden mukaan. Valtakunnallisesti
palveluasumisen maksut ovat villi alue, jossa maksut ja niiden
määräytymisperusteet vaihtelevat kunnittain ja sen mukaan, onko palvelutalo
kunnan vai yksityisen ylläpitämä.
Maksuilta puuttuu lakiperusta, joka säätelisi
maksujen määräytymistä ja esimerkiksi asukkaan velvollisuutta käyttää omia
säästöjään tai myydä omaisuuttaan maksujen hoitamiseen. Nykyisin kuulee, että
kunnissa ehdotetaan (varovaisesti) omaisuuden myyntiä, jotta asuminen
palvelutalossa voi jatkua.
Keskustelua ikäihmisten suuremmasta osallistumisesta
oman hoivansa kustannuksiin on pidetty Suomessa tabuna. Nyt asia on tullut
enemmän esiin. Yksi esimerkki siitä on pankkien markkinoima niin sanottu käänteinen
asuntolaina. Iäkkäät henkilöt omistavat yleisesti asuntonsa ja käänteinen
asuntolaina merkitsisi, että henkilö saisi lainaa asuntoaan vastaan ja voisi
käyttää rahan oman hoivansa tai muuten hyvinvointinsa edellyttämiin
kustannuksiin.
Ensin on kuitenkin selvitettävä, mikä on se
ikäihmisen palvelujen ydin, mitä hänellä on oikeus odottaa saavansa. Luottamus
siihen, että saa palvelua, hoitoa ja hoivaa silloin, kun tarvitsee, on hyvän
vanhuuden edellytys. Tämän lupauksen täytyy olla oikeudenmukainen ja yhtäläinen
maan eri osissa.
Sosiaali-
ja terveysministeriö onkin asettanut työryhmän pohtimaan palveluasumisen
maksuperusteita ja valmistelemaan asiakasmaksujen uudistamisehdotukset. Aikaa
työryhmällä on vuoden loppuun.
THL
Blogi Julkaistu heinäkuussa 2013
Sirpa
Andersson
erikoistutkija
Ikäihmisten palvelut, THL
erikoistutkija
Ikäihmisten palvelut, THL
Lisäys
16.3.2015
STM:n työryhmä sai työnsä valmiiksi helmikuussa 2015. Siinä esitetään
palveluasumisen asiakasmaksuihin oleelliset parannukset kuten asiakkaalle jäävä
käyttövara ja ruokailumaksun yhtenäistäminen. http://www.stm.fi/vireilla/tyoryhmat/asumispalvelujen-asiakasmaksut
